Markkinointikoordinaattori Tiia Suontausta, 43, yllättyi huomatessaan, miten paljon helpompi on kuunnella muiden lisäksi myös itseään, kun siihen on ikään kuin saanut luvan ammattilaiselta.

Ruuhkavuodet – kyllähän te tiedätte.

Lapset tarvitsevat aikuista ja ilmaisevat tarvettaan vaihtelevin tavoin, ei aina kovin rakentavasti. Yksi pitää viedä kuoroon, toinen futisharkkoihin, ja kolmannen kasvatuskeskusteluunkin pitäisi ehtiä. Taas tulee tuskainen kiire lähteä iltapäivän palaverista. Olisi myös kiva olla jossakin tekemisissä puolison kanssa muutenkin kuin projektipäällikköhenkisesti. Ja miten ihmeessä sinusta, intohimoisesta kestävyysjuoksijasta, tuli ihminen, joka viettää illat sohvalla läppärin ylle lysähtäneenä vastaamassa työmeileihin? Elämässä on periaatteessa kaikki oikein hyvin, mutta välillä tuntuu silti, että joutuu ponnistelemaan viimeisillä voimillaan.

Yllä oleva kuvaus ei ole Tiia Suontaustan elämästä, mutta ruuhkavuosia Tiiakin elää: kolmen lapsen äidin perhe-elämä on antoisaa mutta välillä kuluttavaa, ja työssä on imua mutta myös taakkaa. Onneksi Tiialla on sekä töissä että yksityiselämässä ympärillään läheisiä ihmisiä, joilta saa tarvittaessa tukea. Siksi hänelle ei ollut tullut mieleenkään etsiä ulkopuolista apua. Sitten työnantaja, kiertotalousyritys Lassila & Tikanoja, toi tarjolle Auntien psykologisen tuen paketit.

“Luin Auntiesta intrasta, mutta kiinnostukseni ei heti herännyt. Sitten yksi hyvä työkaverini kertoi käyneensä läpi Auntien viiden kerran paketin ja oli tosi tyytyväinen. Hänestä oli tuntunut hyvältä ja helpottavalta, kun Auntie-ammattilainen oli sanonut hänelle, että hyvinhän sä selviät tosta yksinhuoltajuudesta. Silloin tuli mieleen, että minäkin voisin kokeilla”, Tiia muistelee. Auntieen oli Tiian mukaan helppo ottaa yhteyttä. Vastaus tuli nopeasti, ja kun Tiia ei heti osannut päättää, mikä Auntien paketeista sopisi hänelle parhaiten, hän sai linkin alkukartoitukseen, jonka perusteella päädyttiin Stressed Out -pakettiin.Ensimmäinen tapaaminen Auntien ammattilaisen kanssa järjestyi nopeasti.

“Ammattilaiseni kliksahti heti. Tuntui, että hän on aidosti kiinnostunut minusta, ja luottamus syntyi nopeasti. Oli ihanaa saada ammattilaiselta heti toisessa istunnossa palautetta, että on hienoa, kun pystyn avautumaan niin nopeasti.” Tiia kuvaa Auntien ammattilaista puolueettomaksi kuuntelijaksi. “Vaikka minulla on paljon ihmisiä, joiden kanssa voin puhua ongelmistakin, ammattilainen on eri asia. Hänelle voi sanoa sellaista, mitä ei voi sanoa kenellekään muulle. Hän ei tulkitse minun sanomaani oman itsensä kautta vaan ammatillisesti. Luulen, että tämä on yksi tärkeä syy siihen, että Auntie-sessiot olivat minulle suureksi avuksi.”

Yhteistyön aluksi Tiia kertoi, miten hän kokee tilanteensa ja millaisia haasteita hän näkee, ja Auntien ammattilainen vei pohdintaa eteenpäin esittämällä kysymyksiä. Seuraavaksi Tiia valitsi ammattilaisen kanssa teemat, joita oli tarkoitus käsitellä. Joka tapaamisessa asetettiin tavoitteita, joiden toteutumista seurattiin. Tiia sai aina myös tehtäviä, joiden avulla oli tarkoitus oppia ratkomaan Tiian ongelmallisiksi kokemia asioita. “Tehtävä saattoi olla vaikkapa se, että ottaisin omaa aikaa. Seuraavalla kerralla piti sitten todeta, että ei se ihan niin helposti onnistunutkaan. Onneksi tuli myös onnistumisia.” Vaikka jokainen tehtävä ei aina onnistunut sataprosenttisesti, Tiia huomasi, että sessiossa sovitusta oli helpompi pitää kiinni kuin itse omassa mielessä tehdyistä päätöksistä. “Jos ammattilaiseni oli sanonut, että nyt otat omaa aikaa, se tuntui oikealta päätökseltä myös siinä arkisessa tilanteessa, jossa muuten olisi päätynyt tekemään jotakin muuta. Ajattelin, että kun tästä on kerran kahteen naiseen sovittu, niin kyllä tämä on oikein, vaikka olisi muita velvollisuuksia kuinka paljon.”

Tiian viidestä virtuaalisesta Auntie-sessiosta suurin osa tapahtui ilta-aikaan, ja välineenä oli yleensä läppäri. “Arvostin paljon sitä, että tapaamisaikojen sopiminen oli joustavaa ja myöhäisetkin ajat onnistuivat.” Myös tekniikka toimi Tiian mukaan hyvin. “Ihan muutaman kerran taisi kuva hetken takellella, mutta ei se haitannut.” Muutenkin virtuaalinen yhteys toimi yllättävän hyvin. “En kaivannut fyysistä läsnäoloa, sillä läheisyyden tunne syntyi virtuaalisestikin. Näin aina esimerkiksi sen, millaisessa ympäristössä ammattilaiseni oli, joten kyse ei ollut vain mekaanisesta puhuvasta päästä. Muutenkin ihmiset ovat nykyään tottuneet käyttämään virtuaalisia viestintävälineitä, joten se tuntuu luontevalta.”

Muutenkin Tiia on tyytyväinen Auntieen. Ainoa parannusehdotus koskee ensimmäisiä sähköpostiviestejä: niissä oli niin paljon asiaa, ettei kaikkea pystynyt aluksi sulattamaan. “Muuten Auntie toimi minulle täydellisesti. En keksi, mikä olisi voinut olla vaivattomampaa tai helpompaa.” Tiia tunnustaa, että Auntien palvelun käyttäminen arvelutti etukäteen hiukan. Eihän Tiia ollut mitenkään epätoivoinen tai aivan lopussa. Kävi kuitenkin ilmi, että Auntien palvelu sopii hyvin juuri sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa oikeanlainen ammattilaisen tuki voi ehkäistä vakavan kriisin.

Tätä kirjoittaessa Tiian ja Auntien yhteistyöstä on kulunut jo kuukausia. Tiia kertoo edelleen usein palaavansa ajatuksissaan sessioihin. “En muistele mitään yksittäistä asiaa vaan tunnetta siitä, että on antanut itselleen aikaa rauhoittua ja miettiä, mikä on tärkeää ja tuottaa iloa ja mitä todella haluaa tehdä. Olin ehkä vähän hukannut itseäni ruuhkavuosiin, ja nyt osaan taas halutessani vaikka vain istua sohvalla tekemättä mitään, sen sijaan että pomppisin koko ajan ylös tekemään jotakin, jolla ei kuitenkaan lopulta ole kovin suurta merkitystä.” Ei Tiian elämä kuitenkaan Auntie-paketin jälkeen täysin mullistunut. Oman toiminnan muuttaminen tapahtuu melkein aina pienin askelin.

“Muistutan usein itseäni siitä, että pikkuhiljaa tässä mennään. Auntien kanssa työskentelemisestä jäi lämmin tunne, ja sellainen hyvä kokemus kantaa pitkälle.”

Joko teillä on käytössänne Auntien palveluvalikoima? Jossei, niin pyydä toimitusjohtaja Mervi Lamminen (050 3805602 tai mervi@auntie.fi) kertomaan miksi Auntien palvelut toimivat ja mitä tuloksia asiakkaamme ovat palveluidemme avulla saavuttaneet. Lisää asiakaspalautetta löydät täältä: Yrityksille