Oletko kuullut vanhan tarinan kahdesta kivenhakkaajasta?

Ohikulkeva mies kysyy kummaltakin, mitä tämä on tekemässä. Toinen kiroilee, pyyhkii hikeä otsaltaan ja vastaa kyllästyneenä ja työhönsä tympääntyneenä: No etkö näe? Hakkaan kiviä aamusta iltaan. Toinen viheltelee ja vastaa kysyjälle ilme kirkastuen: Rakennan katedraalia!

Mistä tarinassa puhutaan? Varmastikin kokonaisuuksien hahmottamisesta ja tulevaisuuteen suuntaamisen taidosta, mutta ennen kaikkea merkityksellisyyden kokemuksesta. Mitä merkitystä sillä on, mitä elämässäni teen?

Samaa ihmettelee moni joskus työnsä tai miksei välillä koko elämänsä äärellä. Kenen elämää oikein elän, kenen ehdoilla ja mihin pyrkien? Miksi oikein mikään ei kiinnosta eikä innosta? Mistä löytyisi jonnekin kiireen pyörteissä matkan varrelle hukkunut motivaatio?

Näyttää ja tuntuu minun elämältäni!

Näissä tilanteissa ja tunnelmissa on hyvä pysähtyä toviksi tuumaamaan omia arvojaan. Kun tunnistaa ja tietää, mitkä asiat ja elämisen ja olemisen tavat ovat lopulta itselle kaikkein tärkeimpiä, myös elämän merkityksellisyys alkaa hahmottua. Kun vielä huomaa, että ympärillä olevasta hässäkästä huolimatta joka päivä on mahdollista tehdä omien arvojen mukaisia tekoja ja valintoja, myös hallinnan tunne elämästä vahvistuu. Hei – tämähän alkaa näyttää ja tuntua minun elämältäni!

Omia arvoja voi lähteä etsimään ja kirkastamaan myös Auntie-ammattilaisen kanssa esimerkiksi Lost in Transition-, Overachiever– ja Leading Me -pakettien kautta.

Arvot konkretisoituvat tekoina

Arvot oikeassa käytössä ovat paljon enemmän kuin pelkkiä yleviä sanoja. Ne ovat kuin käyttökelpoinen kompassi, josta voi tiukan paikan tullen tarkistaa suunnan. Ne auttavat valinnan paikoissa, päätösten teossa, haastavienkin toimien aikaansaamisessa. Ne näyttävät seuraavan jalansijan silloinkin, kun ympärillä on sumuista ja näkyväisyys heikkoa. 

Arvot auttavat muodostamaan tavoitteita ja konkretisoituvat lopulta aina arkisina tekoina. Jos näin ei käy, arvot todella jäävät vain kauniiksi mutta turhaksi sanahelinäksi.

Jos esimerkiksi sinulle tärkeä arvo on fyysinen terveys, tavoitteesi voi olla kympin juoksukunto ja tekona silloin lenkkareiden jalkaan vetäminen ja ulos lähteminen. Tai jos sinulle tärkeä arvo on perhe, tavoitteena voi olla luottamukselliset ja avoimet perhesuhteet ja tekona yhteinen iltapalahetki. Tai jos tärkeä arvosi on rohkeus, tavoitteena voi olla haastavampi työtehtävä ja tekona uuden työn hakeminen tai omien mielipiteiden ääneen sanominen Teams-palaverissa.

Kun tiedät, mitkä omat arvosi ovat, voit aina tarkistaa, viekö tekosi kohti arvoasi, vahvistaako valintasi sinulle merkityksellistä elämää vai ei. 

Onko arvojen mukainen elämä helppoa ja kivaa?

Mutta entä sitten, kun arvot on tarkistettu, suunta kirkkaana mielessä, lenkkarit lähtövalmiudessa, ja sitten se iskee – koiranilma, kurkkukipu, kyllästyminen, paska päivä kaiken kaikkiaan?! Ei huvita! En lähde! En uskalla! Jep. Eipä kukaan väittänytkään, että arvojen mukainen elämä olisi aina helppoa tai kivaa. 

Arvot eivät siis olekaan sama asia kuin hyvä fiilis, mutta arvojen mukaisista teoista varsin todennäköisesti seuraa ennen pitkää hyvä fiilis; tunne omannäköisestä elämästä. Eikä arvojen mukaisen elämisen aloittamiseen myöskään tarvitse jäädä odottelemaan jotakin ”oikeanlaista fiilistä”, vaan sen voi aloittaa jo tänään. Vaikka nyt. 

Auntien Lost in Transition paketti auttaa. Yhdessä putsaamme hämähäkinseitit pääkopastasi ja etsimme sen, mikä elämässäsi on aidosti tärkeää. Kirkastamme  omat arvosi uudelleen ja raivaamme henkisiä esteitä, jotka estävät sinua saavuttamasta haluamiasi päämääriä.

 

Elina Pajunen, Auntie-ammattilainenBlogin kirjoittaja on Auntie-ammattilainen Elina Pajunen, joka on ratkaisukeskeinen terapeutti ja työnohjaaja, ja aiemmin työskennellyt myös toimittajana.