Muistatteko vielä ajan, kun pääsi kevyin mielin ja rajoituksitta matkustamaan Suomen rajojen ulkopuolelle?

Kysymys tuntuu tietenkin typerältä, mutta niin tuntuvat myös koronakuukaudet pitkiltä, ja siksi myös entinen tavallinen elämä ulkomaanmatkoineen kokemuksena kaukaiselta.

Tänään mietin niinkin yksinkertaista asiaa kuin tervehtimistä ja sen merkitystä, ja se vei ajatukseni ulkoilureiteille Suomen rajojen ulkopuolelle. 

Arvaatte jo varmaan, mitä aion sanoa? 

Aivan; kuinka suomalaisena häkeltyy joka kerta, kun tuntematon vastaantulija kerta toisensa jälkeen kohottaa ystävällisesti katseensa ja ei edes tyydy vain vaivautuneesti nyökkäämään vaan tervehtii iloisesti ja avoimesti: Hei! Päivää! Huomenta! 

Ensimmäisillä kerroilla tervehdys tulee aina niin yllättäen, että aivan automaattisesti tulee katsoneeksi taakseen – missä on tuo ihminen, jota vastaantulija tervehti? Minäkö se olen?!? Seuraavilla kerroilla ehkä onnistuu jo hätäisesti hymyilemään ja nopeasti nyökkäämään takaisin, kunnes vähitellen hoksaa tervehtiä takaisinkin. Ja kun palaa taas kotimaahan, ihmisten ohituijottelu tuntuu alkuun kamalan epäkohteliaalta ja tylyltä.

Työpaikalla tervehtiminen on perustaito ja -edellytys

Ja tässä on jutun ydin. Kun ihmisiltä työpaikoilla kysytään, mikä kohentaisi työpaikan ilmapiiriä tai viihtyvyyttä, ensimmäisten joukossa nousee yksinkertaisesti tervehtiminen. Hei. Huomenta. Moi. Terve. 

Tämä on ele, jonka toteutumisesta jokainen voi varsin helposti vastata omalta osaltaan. Luulisi, ettei ole liikaa vaadittu edes siltä työpaikan aamu-unisimmalta mörökölliltä. (Hätätapauksessa murahduskin voidaan tulkita tervehdykseksi, jos ei kerta kaikkiaan irtoa enempiä ennen aamuyhdeksää).

Joillekin asia tuntuu aivan itsestään selvältä, mutta voin vakuuttaa, että kaikilla työpaikoilla näin ei todellakaan ole. Työnohjauksissa laaditaan joskus yhdessä työpaikan tai työyhteisön pelisääntöjä, ja silloin tällöin tervehtiminen on tarpeen kirjata erikseen tähän listaan. 

Syillekään ei ole syytä tuhahtaa, sillä moikkaaminen on ihmisille yllättävänkin tärkeää. Tervehtimättä jättäminen varsinkin tuttujen kesken tulkitaan hyvin helposti välinpitämättömyydeksi, ja välinpitämättömyys puolestaan tuntuu loukkaavalta. Se herättää meissä varsin inhimillisiä kokemuksia, tunteita tai ajatuksia esimerkiksi ulkopuolelle jättämisestä, vihamielisyydestä tai jopa hylkäämisestä. Tämän voi jokainen miettiä omaan lähipiirinsä työn ulkopuolelle: kotiin, naapurustoon, harrastuksiin. 

Tervehtiminen on arvostuksen osoittamista

Tervehtiminen on siis ennen kaikkea symbolinen ele, joka viestii hyväntahtoisuutta, yhteenkuuluvuutta ja välittämistä, ja sellaisena se kannattaa myös tietoisesti vastaanottaa. Pienien, arkisten hyvien asioiden näkyväksi tekemistä tuetaan esimerkiksi Auntien Feeling Down -paketissa.

Tietyllä tavalla tervehtimisessä on kyse myös arvostuksen osoituksesta toista kohtaan – olet minulle olemassa, olen sinusta kiinnostunut. Tervehdys luo pohjan ihmisten väliselle yhteydelle, ja samalla se on luottamuksen rakentumisen perustuskiviä. 

Luottamus puolestaan on edellytys sekä myönteisen että korjaavan palautteen antamiselle ja vastaanottamiselle, jotka nekin ovat opeteltavissa oleva taitolaji. Näitä pohditaan muun muassa Auntien esimiehille suunnatuissa Leader -paketeissa.

Niillä työpaikoilla, joilla tervehtiminen on itsestään selvää ja arkipäiväistä, haastan kurottamaan vielä askeleen pidemmälle. Kysy perään, mitä kuuluu. Miten menee? Mikä työjuttu sinulla on tänään meneillään? Voinko auttaa? Joko selkävaiva helpottaa? Mitä lapsille kuuluu? Se ei ole uteliaisuutta tai tungettelevuutta vaan välittämistä. Ja aito välittäminen on yksi hyvien työyhteisöjen salaisuuksista, ilmapiiri, jossa ihmiset viihtyvät ja johon on helppo sitoutua. Samalla se on luovan ja tehokkaan tiimityön perusta. 

Elina Pajunen, Auntie-ammattilainenBlogin kirjoittaja on Auntie-ammattilainen Elina Pajunen, joka on ratkaisukeskeinen terapeutti ja työnohjaaja, ja aiemmin työskennellyt myös toimittajana.