New call-to-action

Intrum_Logo_Auntien-asiakastarina

Perintää ja rahoituspalveluita tarjoavassa Intrumissa työ on asiantuntijatyötä ja työhyvinvoinnin haasteet ovatasiantuntijatyölle ominaisia: automatiikka hoitaa enenevässä määrin yksinkertaiset työtehtävät ja jäljelle jäävä asiantuntija työ vaatii aikaa ajatella. Ajankäyttöä haastaa myös toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset ja ajoittain kiireinen työtahti. Intrumiin Auntie tuli pilottina vuonna 2019 varhaisen tuen malliin liittyvänä ennaltaehkäisevänä palveluna ja nyt palvelu on vakiinnuttanut paikkansa osana Intrumin työhyvinvoinnin työkalupakkia.

 

Työterveyshuolto ei riitä varhaiseen tukeen

Intrumin työsuojelupäällikkö Sini Mökkönen kokee, että Intrum on saavuttanut Auntie palvelulle asetetut tavoitteet ja tavoiteltu positiivinen vaikutus työhyvinvointiin on selvä. Intrumin mielen hyvinvoinnin paketti on saatu kasaan.

Intrum oli havahtunut vuonna 2018 siihen, että työhyvinvointiasioiden hoituminen pitkälti työterveyshuollon kautta ei riitä, vaan aktiivisempaa otetta työhyvinvoinnin johtamiseen tarvitaan talon sisällä. Intrumissa tehtiin arviointi siitä, minkälaisia kumppaneita työhyvinvoinnin tukemiseen tarvitaan työterveyshuollon lisäksi.

Samaan aikaan yleisessä uutisoinnissa alkoi nousta enenevässä määrin esille mielenterveyden ja -hyvinvoinnin heikkeneminen työelämässä.


Tämä sama haaste oli t
Sini Mökkönen Auntien asiakastarinaunnistettu myös Intrumissa ja asialle haluttiin aktiivisesti tehdä jotain, jotta tulevaisuuden työkykykyisyys turvattaisiin. Tässä tilanteessa Auntie valikoitui Intrumin yhteistyökumppaniksi työhyvinvointia tukemaan.

Vuoden 2019 keväällä Intrumin työsuojelupäällikkö Sini Mökkönen aloitti uuden projektin työhyvinvoinnin parissa. Projektin aikana pohdittiin vanhojen toimintatapojen toimivuutta ja uudistustarpeita. Myös työterveyshuollon ja sairauspoissaolojen kustannuksia käytiin pidemmältä ajalta läpi.

Kuvassa Intrumin työsuojelupäällikkö Sini Mökkönen

Tehtyjen selvitysten pohjalta oli selvää, että toimintamalleja tulee uudistaa ja ennalta ehkäiseviä toimia lisätä työhyvinvoinnin turvaamiseksi. Muutamassa vuodessa Intrumissa onkin saatu ennalta ehkäisevän tuen osalta paljon aikaiseksi ja työ jatkuu edelleen.

Uusista tavoista pysyviä käytäntöjä

Ensimmäisenä uudistettiin varhaisen tuen malli. Uudistuksen lähtökohta oli se, että mielenterveyssyistä johtuvista poissaoloista pitää aktivoitua huomattavasti nopeammin varhaisen tuen toimenpiteitä kuin esim. flunssapoissaoloista, muuten ollaan jo myöhässä. Intrumissa koettiin, että mielenterveysasioihin voidaan ja pitää vaikuttaa osana työkykyjohtamista.

Yksilöllistä apua

Intrumissa oli ollut jo kauan työyhteisölle tarjolla työkykyä tukevia, sekä edistäviä asioita kulttuuri- ja liikuntaseteleistä sähköpöytiin, mutta yksilölliset tarpeet eivät olleet korostuneet vaan päätökset oli tehty ns. kollektiivista työyhteisöä koskien. Koska Intrumissa perusasiat olivat kunnossa, niin projektissa pystyttiin keskittymään jatkokehittämiseen ja vahvaksi tulokulmaksi valikoitui yksilön huomiointi aiempaa paremmin, sillä se mikä yhdelle toimi, ei välttämättä toimi toiselle ollenkaan.

Lääkkeet ja 2 viikkoa sairaslomaa?

Mielenterveyden poissaolot ovat yleensä keskipitkiä tai pitkiä. Kun henkilö on joutunut jäämään mielenterveyssyistä pois työstä ollaan avun ja tuen kanssa jo auttamatta liian myöhässä. Ongelmiin pitää pystyä reagoimaan ja auttamaan jo ennen kuin henkilö jää sairaslomalle.

Sini alkoi miettiä, onko olemassa kevyempää palvelua kuin se, että työntekijän tulee mennä työterveyshuoltoon, josta herkästi määrätään lääkkeitä ja sairaslomaa. Myös kynnys työterveyshuollon palveluiden käyttämiseen tuntui mielenterveysasioissa olevan korkea, koska henkilö ei välttämättä kokenut itseään sairaaksi, mutta koki tarvitsevansa kuitenkin apua.

Ajatus osalla haasteiden kanssa painivista oli “En ole niin kipeä, että tarvitsen lääkkeitä ja 2 viikkoa sairaslomaa, joten antaa olla”. Pahimmillaan henkilö jää tällöin ihan yksin ongelmineen ja ajan myötä päätyy sairaslomalle.

Auntie tuli työterveyshuoltoa kevyempänä vaihtoehtona esiin nimenomaan ratkaisukeskeisyytensä ansiosta. Intrumin ja Auntie-palvelun ajatusmaailmat sopivat yhteen, sillä molempien tavoitteena on tarjota työntekijöille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa matalan kynnyksen tukea ja apua.

 Intrumissa Auntie-palvelua pilotoitiin 10 vapaaehtoisen henkilön toimesta, joille palvelun tarjoama tuki ja apu oli ajankohtaista. Kaikki pilottiin osallistuneet antoivat palvelusta hyvää palautetta ja hyödyt heijastuivat myös työpaikalle. Päätös palvelun täysimääräisestä käyttöönotosta oli tämän jälkeen helppo tehdä.

Lyhyessä ajassa nopeasti eteenpäin

Sini kertoo, että Auntiesta tulee edelleen todella hyvää palautetta käyttäjiltä. Auntie palvelua hyödyntäneet henkilöt saavat uskoa, että asiat järjestyvät ja löytävät työkaluja, joilla asioihin pystyy vaikuttamaan. Keskustelusta ammattilaisen kanssa tulee lisäksi hyvä mieli. Palautteen perusteella ihmiset kokevat, että lyhyessä ajassa pääsee nopeasti eteenpäin haasteen työstämisessä, ja tajuavat että “kyllähän mä pärjään, kun olen pärjännyt ennenkin”.

Yksilövalmennusten lisäksi Intrumissa on hyödynnetty laajasti Auntien asiakkailleen tarjoamia webinaareja mm. palautumisesta ja resilienssistä. Myös nämä Auntien koulutukset ovat olleet pidettyjä ja hyödyllisiä. Lisäksi Auntie on ollut mukana myös järjestämässä työpajoja ja koulutusta asiakaspalvelun henkilöstölle ja esihenkilöille.

Auntie on positiivinen

Auntiessa on parasta, että se on palveluna helppo ja nopea, keskustelut ovat positiivisia. Intrumissa on tehty laajasti työtä työhyvinvoinnin edistämisen saralla yksin ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa, mutta Auntien on ollut ehdottomasti yksi positiivisimmista muutoksista, joilla yhtiö nykyisin tukee työhyvinvointia – myös kustannusnäkökulmasta tämä yhteistyö on ollut hyvä ratkaisu.

Sinin yllätti positiivisesti, kuinka suosituksi Auntie-paketit ovat henkilöstön keskuudessa tulleet. Tämä kertoo siitä, että työntekijät tunnistavat aktiivisesti omalta kohdaltaan tilanteet, joissa keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa selkeyttämään tilannetta itselle, oppimaan uutta ja lisäämään omia voimavaroja. Keskustelu voi olla terapeuttista tai valmentavaa – positiivinen vaikutus on varma.

Koronapandemian myötä Intrum vapautti Auntie-palvelun käyttämisen, eli kaikki intrumlaiset voivat itse aktivoida Auntie-paketin tarvittaessa, eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. Syys-lokakuussa 2020, pandemian toisen aallon myötä näkyi merkkejä henkilökohtaisten haasteiden lisääntymisessä ja nämä haasteet heijastuivat myös työpaikalle. Tällöin Auntie-pakettien aktivoinnissa näkyi piikki ja oli todella tärkeää, että palvelu oli jo talossa tuttu ja helposti tarjolla henkilöstölle. Tällä hetkellä kaikki työhyvinvoinnin mittarit ovat hyvällä tasolla ja trendi on positiivinen. Auntien palvelu pysyy tärkeänä työkaluna Intrumin työhyvinvoinnin työkalupakissa jatkossakin, toteaa Sini Mökkönen.

Asiakastarinan kuva: Intrum